
Saimaa

SAIMAA AVAUTUU PARHAITEN PYÖRÄILIJÄLLE
Saimaa eli laaja ja rikkonainen Vuoksen vesistö saaristoineen kattaa lähes koko itäisen Suomen. Lappeenrannan ja Imatran kaupungit ovat rajakaupunkeja, mutta myös portteja Saimaalle. Kaupungeista on lyhyt matka ympäröivälle maaseudulle, missä pääsee tutustumaan moderniin saaristolaiselämään sekä alueen historiaan.
Saimaa näyttäytyy matkan varrella lukuisissa vesistön ylityksissä silloilla, lossilla ja veneessä. Saimaan vaikuttavin kokemus on järviluonto: kauniit rannat, laajojen järvenselkien avaruus, puhtaus ja rauha.
Saimaan maiseman perusta, kallioperä, syntyi muinaismeren pohjalla runsaat 1900 miljoonaa vuotta sitten. Viimeinen jääkausi muovasi maisemaa mannerjäätikön sulaessa ja vieläpä sen jälkeen tapahtuneet veden pinnan muutokset voi havaita Saimaan rannoilla.
TUTUSTU PAIKALLISEEN KULTTUURIIN SAIMAALLA
Vesistö on muokannut alueen elämäntapaa ja elinkeinoja siitä saakka kun ensimmäiset asukkaat tulivat jääkauden jälkeen. Vesireitit ovat muodostaneet hyvän kulkuväylän jo ensimmäisille alueen asukkaille ja vesistöllä on ollut suuri merkitys alueen talouden ja teollisuuden kehitykselle. Saimaan puhdas vesi ja monimuotoinen rantaluonto on upea ympäristö alueen asukkaiden ja vierailijoiden virkistymiseen.
Best Guest -pyöräreiteillä Saimaa näkyy järvimaisemina ja levähdyspaikkoina rannoilla. Vesistö ylitetään silloilla, lossilla tai venekuljetuksella.
Lue matkakertomus yhdistetyltä pyöräily- ja melontamatkamme: PYÖRÄILIMME JA MELOIMME SAIMAAN MAISEMISSA
Lue matkakertomus kaveriporukan pyörämatkasta: KESÄINEN 4 PÄIVÄN PYÖRÄRETKI SAIMAALLE YSTÄVÄPORUKALLA!